Eläinlääkäri sanoi seitsemän hammasta. Molly on vasta 3-vuotias
17.9.2026 2026-10-13 19:50Erään havannankoiran omistajan kertomus:
Eläinlääkäri sanoi seitsemän hammasta. Molly on vasta 3-vuotias…
Vein pienen 3,5-vuotiaan Mollyni hammaspuhdistukseen viime torstaina.
Kun hain sen kotiin, en ollut osannut odottaa niin rajua tulosta.
Edellisestä hammaspuhdistuksesta oli vain kahdeksan kuukautta. Silloin kaikki näytti hyvältä.
Koska hampaiden harjaus kotona ei oikein suju, sovin kesällä eläinlääkärin kanssa, että jos tuon Mollyn käymään kerran tai kaksi vuodessa, sen hampaat pysyisivät kyllä hyvässä kunnossa.
Se oli suunnitelma.
Mutta viimeisen kahdeksan kuukauden aikana hampaille oli tapahtunut todella pahoja asioita.
Tuomio: peräti seitsemän hammasta pitää poistaa.
Kaikki pienet alaleuan hampaat ja yksi pieni hammas siellä takana.
Ikenet olivat vetäytyneet niin pitkälle, että hampaat heiluivat. Yhtäkään ei voitu pelastaa.
Istuin eläinlääkärin tuolissa ja tunsin sen koko kehossani. Olin lievästi sanottuna shokissa.
Kotimatkalla itku oli ihan pinnassa. Istuin autossa Molly sylissä enkä pystynyt ajamaan ensimmäiseen viiteen minuuttiin.
Istuin vain ja halasin sitä, ja se nuoli kasvojani kuin olisi yrittänyt lohduttaa MINUA.
Yhtäkkiä tuntui siltä, etten ollut huolehtinut sen hampaista tarpeeksi. Että se oli MINUN syytäni. Että olin pettänyt sen.
Tiedän kyllä, että pienillä koirilla on suurempi taipumus hammasongelmiin. Ja että on ihan normaalia, että niiltä poistetaan hampaita vuosien mittaan.
Mutta kesällä hampaat olivat TÄYSIN kunnossa… ja nyt, kahdeksan kuukautta myöhemmin, seitsemän hammasta pitää poistaa.
Ja yläleuassakin on alkavia ongelmia.
Voi hemmetti.
Tulin kotiin. Laitoin Mollyn sen petiin. Se kiertyi kerälle kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ja minä otin puhelimen käteen.
Kello 23 googlasin ”pienten koirien hammasongelmat”. Istuin tuntikausia ja luin…
Samat neuvot kerta toisensa jälkeen. Harjaa päivittäin. Anna puruluita. Käytä ammattimaisessa hammaspuhdistuksessa kerran tai kaksi vuodessa.
Mutta niinhän minä OLIN tehnyt.
Hampaiden harjaus? Molly pani vastaan joka ikinen kerta. Puristi leuat yhteen, käänteli päätään, livahti karkuun.
En saanut koskaan kunnon otetta. Takahampaisiin en päässyt ollenkaan (puhumattakaan sisäpinnoista…)
Puruluut se melkein nielaisi kokonaisina. Tuskin ne puhdistivat sen hampaita.
Ja kahdeksan kuukauden takainen ammattimainen hammaspuhdistus ei selvästikään riittänyt.
Olin tehnyt kaiken, mitä neuvotaan. Eikä siitä ollut hölkäsen pöläystä apua.
Tunsin itseni täysin voimattomaksi. Kuin olisin tehnyt kaiken oikein ja silti epäonnistunut.
Puoli kahdelta yöllä istuin havannankoirien Facebook-ryhmässä ja luin muiden julkaisuja, jotka olivat kokeneet täsmälleen saman.
Tarina toisensa perään.
Yksi havannankoiran omistaja, jonka koira menetti yhdeksän hammasta vuodessa. Toinen, joka oli maksanut noin 800 € nukutuksessa tehdystä hammaspuhdistuksesta, ja neljä kuukautta myöhemmin tilanne oli yhtä paha. Kolmas, joka kirjoitti ”tunnen olevani maailman huonoin koiranomistaja”.
Ihan kuin olisin lukenut itsestäni! Eikä kukaan heistäkään ollut saanut kunnon vastausta.
Mutta sitten törmäsin johonkin, mitä en ollut nähnyt ennen.
Hammasasiantuntijan artikkeliin, joka selitti asian, jota en tiennyt.
Ongelma ei ole hampaiden PÄÄLLÄ. Se on ikenien ALLA.
Harjaus puhdistaa pinnan.
Mutta todellista vahinkoa tekevät bakteerit piileskelevät ientaskuissa.
Ienrajan alla, minne mikään hammasharja ei koskaan ylety. Ei hyvänäkään päivänä eikä silloin, kun koira istuu kiltisti paikallaan.
Bakteerit muodostavat hammaskiveä, jota emme näe ja jota koira ei itsekään huomaa.
Ja kun hammaskivi on tuhonnut sen, mikä pitää hampaan kiinni juurestaan… on liian myöhäistä.
Silloin hammas ON poistettava. Paluuta ei ole.
Luin sen rivin kolme kertaa.
JUURI se oli tapahtunut Mollylle.
Ei siksi, etten olisi hoitanut sen hampaita. Vaan siksi, että tein sen väärin.
Puhdistin pintaa, kun varsinainen tuho tapahtui sen alla, enkä huomannut mitään…
Ja yhtäkkiä kaikki loksahti paikalleen. Miksi puruluut eivät auttaneet ja miksi kahdeksan kuukauden takainen hammaspuhdistus ei riittänyt.
Mikään niistä ei ratkaissut bakteeriongelmaamme.
Luin eteenpäin. Kello kaksi yöllä, tavallisena arki-iltana…
Ja sitten löysin hammasjauheen, joka toimii aivan eri tavalla kuin mikään, mitä olin aiemmin kokeillut.
Sen sijaan, että se puhdistaisi ulkoapäin… se toimii sisältäpäin. Koiran oman syljen kautta.
Jauhe ripotellaan ruoan päälle, koira syö sen, ja ainesosat imeytyvät ja vapautuvat sylkeen.
Ja sylki pääsee KAIKKIALLE. Kulmahampaisiin. Poskihampaisiin. Sisäpinnoille. Ienrajan alle.
Juuri sinne, minne harja ei koskaan ylety.
Se perustuu levään, joka pehmentää olemassa olevaa hammaskiveä sisältäpäin. Siinä on jopa postbiootteja, jotka tukevat suun bakteeritasapainoa.
Ja tietysti jotain sitä kamalaa hengitystä vastaan: piparminttua.
Olin skeptinen. No voi että… mitä kaikkea olimmekaan jo käyneet läpi.
Olin kokeillut suihkeita, geelejä, puruluita ja ties mitä, mikä lupasi vaikka mitä. Mikään ei ollut auttanut.
Mutta olin myös aika epätoivoinen. Mollylta oli poistettu seitsemän hammasta 3-vuotiaana. Ja yläleuassa oli alkavia ongelmia.
Mitä tapahtuisi kahdeksan kuukauden päästä, jos en tekisi mitään toisin?
Joten tilasin sen.
Se oli vain pieni ripaus ruoan päälle joka aamu.
Ja yllätyin vähän, koska Molly vain söi sen. Se ei edes huomannut mitään. Ja se on sentään oikea pikku nirsoilija.
Viikko 1: Haistoin eron sen hengityksessä. Se oli raikkaampi, mikä oli hyvä alku.
Viikko 3: Katsoin sen hampaita. Kulmahampaiden plakki näytti jo vähän vaaleammalta.
En meinannut uskoa sitä. Seisoin kylpyhuoneen peilin edessä ja nostin varovasti sen huulta. Katsoin hampaita, jotka sillä vielä oli.
Ne näyttivät… paremmilta.
Voisiko se oikeasti olla näin helppoa? Se kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta.
Seitsemän viikon jälkeen vein sen taas eläinlääkäriin. Varauduin pahimpaan.
Hän katsoi suuhun. Katsoi uudestaan. Ja sanoi:
”Mitä olet tehnyt toisin?”
Hammaskiven kertyminen oli hidastunut. Ikenet näyttivät terveemmiltä.
Hampaat, jotka sillä vielä oli… ne voivat paremmin.
Istuin taas samassa tuolissa ja tunsin sen koko kehossani. Mutta tällä kertaa se oli helpotusta.
Ajattelin kaikkia niitä iltoja hammasharjan kanssa. Mollya, joka pani vastaan. Itseäni, joka piti sitä paikallaan ja tunsi itsensä roistoksi.
Kaikki se taistelu ja syyllisyys. Kaikki ne rahat turhaan krääsään, joka ei toiminut.
Ja lopulta ratkaisu oli niinkin helppo kuin jauhe aamuruoan päällä.
Hassua, miten elämä joskus menee…
En voi olla ajattelematta, mitä jos olisin tiennyt tämän kaiken vuosi sitten. Ehkä Mollylla olisi yhä ne seitsemän hammasta.
Mutta nyt minun pitää vain olla iloinen siitä, että löysimme ratkaisun.
Kirjoitan tämän, koska olin itse juuri siinä tilanteessa, jossa olisin toivonut, että JOKU olisi kertonut tästä minulle ennen kuin Mollylta piti poistaa seitsemän hammasta.
Joten jos sinulla on pienikokoinen koira… Jos hampaiden harjaus ei oikein toimi… Jos olet huomannut värjäytymiä tai pahanhajuista hengitystä…
Älä odota, että istut eläinlääkärissä kuulemassa sanat ”seitsemän hammasta”.
Laitan alle linkin jauheeseen, jota käytämme. Se on tehnyt meille ihmeitä.
